sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Back to the 70's


Tämä viikko on vedetty treenien suhteen kolmijakoisella. Ensimmäiset 8 viikkoa 2-jakoisella on takana ja jaon muutos tuntuu tähän väliin erittäin hyvältä. Vaikka ensimmäiset kerrat meni taas hieman painoja haeskellessa, saa nyt taas pistää lisää rautaa kehiin, kun eri lihasryhmille annetaan pidempi palautusaika.

Uuden saliohjelman myötä päätin ottaa myös uutta aerobista treeniä kehiin ja kävin tiistaina spinning-tunnilla! Tunti pidettiin aamulla klo 6.30 alkaen, joten siitä sai mukavan startin päivään. Viime kerrasta on aikaa ainakin 1,5 vuotta. Sykkeet nousikin uudesta ärsykkeestä todella korkealle ja piti välillä välillä himmailla, etten ihan pökerry lattialle. Ensi kerta on varmasti helpompi ja saa pistää taas lisää vaihdetta silmään. :)

Viikon liikunnat:
Ma: Treeni 1
Ti: Spinning
Ke: - (Hieronta)
To: Treeni 2
Pe: Treeni 3
La: Kävely 60 min
Su: Treeni 1

Lauantain auringossa kelpasi lenkkeillä



Tarkoituksena oli tehdä 3 salia ja 2 kovempitehoista aerobista, mutta torstaina alkoi ikävä lonkkakipu, joka on jatkunut siitä asti tähän päivään. Päätin jättää siis ajatellun mäkihölkän pois, kävin lauantaina kävelemässä ja salilla treenasin yläkroppaa. En tiedä onko kyseessä lihaskipu vai joku muu, joten seurailen vielä pari päivää ja sitten menen lekurille. Kipu ei tunnu mitenkään kovin "normaalilta". :/


Mitä ruokailuihin tulee, tämä viikko ollut mielestäni erittäin hyvä. Töissä en ole pulliin koskenut eikä viikonloppuna tullut vedettyä övereitä... ;) (ehkä kun olin yksin, niin pysy homma hanskassa). Ainoat "herkut" taisi olla viimeiset palat syntymäpäivälahjaksi saamaani sokeritonta tummaa suklaata (10 g), tänään ravintolassa syöty pippuripihvi (kastiketta oli PALJON, mutta otin lisukkeeksi keitetyt kasvikset, hyvä minä!) ja alla oleva piirakka, jonka tein lähes samalla ohjeella kuin viimeksi: Kaurahiutaleita, banaani, kananmunaa, leivinjauhe, heraproteiini, vähän vaniljasokeria ja marjoja. Not bad!





Laiskan kokin kanasalaatti


LOPUKSI, on pakko vihdoin todeta, että sitkeys on palkittu ja olen päässyt takaisin 70-luvulle. Tammikuussa paino oli 79,0 kg ja sehän pomppasi heti pari kiloa ylöspäin kun vaihdoin ruokavaliota ja aloitin treenin. Viime viikonlopun mässäilyn jälkeen taisi vaaka heilahtaa jopa 83,5 kilossa, mutta nyt saatu nesteet pois. Toivon mukaan suunta pysyy samana.

(Kyllä, mun piti laittaa se vaaka kaappiin ja käyttökieltoon..)






lauantai 22. maaliskuuta 2014

Keskitytkö syömiseen?

Painonhallinnan (ja miksei myös yleisen hyvinvoinnin) yksi yleisistä ohjeistä on, että syö rauhassa. Nauti ruuasta ja sen mausta, pureskele ruoka kunnolla ja syö ruoka ruokapöydän ääressä. Keskity vain syömiseen äläkä tee muuta samalla. Tätä perustellaan sillä, että aivot oppivat yhdistämään kaksi asiaa toisiinsa: television katselu + ruoka, kirjan lukeminen + ruoka jne. Kohta himoitset aina naposteltavaa leffan kanssa tai tenttilukemisen kaveriksi. Toinen asia on, että tehdessä samalla jotain muuta, tulee huomaamatta syötyä liikaa. Kolmas mainittava asia voisi olla hotkiminen tai huono ruuan pureskelu, josta helposti tulee vatsakipuja.

Kuva
Lapsena kotona meilla oli selkeät ruoka- ja käytöstavat. Ruoka syötiin aina keittiön pöydän ääressä ja olohuoneessa oleva televisio pistettiin siksi aikaa kiinni tai äänettömälle. Vaikka aikataulut oli jokaisella erilaiset ja joskus syötiin eri aikoihin, ruokaa ei viety keittiöstä muualle. Lautanen syötiin tyhjäksi ja tiskit vietiin altaaseen/laitettiin suoraan pesukoneeseen. Noustessa pöydästä sanottiin kiitos. Samat käytöstavat ovat edelleen käytössä vanhempieni luona. Ja niin kuuluukin olla! :)

Yksin eläessä tästä on päästy liukumaan pois erittäin pahasti. Rehellisesti sanottuna aamupala on varmaan ainoita aterioita, joita syön kotona aina ruokapöydän ääressä. Iltaruoka ja iltapala menee lähes aina koneen ääressä tai televisiota katsellessa. Tai molempia.

Keskiviikon päivällinen: kasvismunakas (blogeja lukiessa)


Välipalaa töissä (ja töitä tehden samalla)

Iltapala: proteiini-suklaapudding, appelsiini, kaakonibsejä (televisiota katsellessa..)

Lounaan saan töissäni syödä rauhassa, sillä siksi aikaa saan työpisteelleni tuuraajan (pakko olla joku koko ajan). Puolen tunnin tauon aikana saan keskittyä syömiseen. Tai yrittää ainakin. ;) Myönnän lukevani usein samalla päivän sanomalehteä!

Lounasta/omat eväät töissä (syömiseen keskittyen!)

Tämä on asia, jossa minulla on siis parannettavaa 100%! Ja varmasti monella muullakin... :)


sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Pallomaha ja pähkinäallergia


Viikon liikunnat jäivät aika vaisuiksi ja tässä koottuna:

Ma: Treeni 1
Ti: Treeni 2
Ke: - (Hieronta)
To: Treeni 1
Pe: Aamulenkki 40 min, kävely/hölkkä
La: -
Su: -

Viikonloppu meni herkutellessa ja alkoholiakin tuli nautittua. Nyt on pää älyttömän kipeä yhtäkkisestä sokeripommista ja toivon pääseväni vain nukkumaan. Ehkä tämä tuli hyvään saumaan muistuttamaan minua, ettei ylenpalttinen herkuttelu ole sen arvoista. Teolliset makeiset eivät edes loppupeleissä ole kovin hyviä, miksi niitä sitten tulee syötyä? Onneksi enää harvoin. Nykyisin herkuttelen eniten tummalla (75% +) suklaalla tai itsetehdyillä leipomuksilla, jotta jokainen raaka-aine on tiedossa.

Perjantaina tuli kokeiltua Jonna1983 -blogin vadelmaista raakasuklaakakkua, joka oli todella hyvää! Kokeiltaa ihmeessä - raaka-aineet ovat yksinkertaisia eikä tekeminenkään vaikeaa. :) Kuvia ei omasta tekeleestä ole, sillä hätäilin sen maistamisessa eikä päällinen ollut vielä kunnolla hyytynyt. Herkullisesta mausta huolimatta sain kakusta järkyttävät mahakivut, joka oli viimeinen todiste sille, että olen allerginen/yliherkka pähkinöille, eritoten cashew-pähkinöille. Olen maininnut siitä aiemminkin blogissa, mutta silloin minulla oli vielä pieni epäilys, etten pure pähkinöitä tarpeeksi pieneksi. Tähän reseptiin kuitenkin jauhoin pähkinät jauheeksi tehosekoittimella, joten siitä se ei ole kiinni. Nyt jäävät cashewt pois minun ruokalivaliosta. Harmi! Ovat niin hyviä!

Arvatenkin mahani on ollut kuin jalkapallon nielaissut koko viikonlopun, mutta alla todiste, että on se muutenkin, jos ei pidä korsettia tiukalla. Jatkuva turvotus kummastuttaa, mutta niin kauan kun kipuja ei ole, en ota suurta stressiä.


Tämän viikonlopun nollauksen jälkeen on hyvä aloittaa uusi viikko ja uusi treeniohjelma. 2-jakoinen muuttuu 3-jakoiseen ja vaihtoehtona on tehdä 3 tai 4 salikertaa viikossa. Tällä hetkellä kallistun enemmän kolmeen salikertaan ja aerobisen lisäämiseen. Sillä taidan ainakin ensimmäisen viikon mennä ja katsoa miltä tuntuu.

Ohjelma vaikuttaa mielenkiintoiselta, joten taas uudella innolla huomenna salille! :)

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Neljännesvuosisata täynnä


Tänään on päivä jolloin kolmekymmentä on lähempänä kuin kaksikymmentä. :D Näin "aikuisena" tuntuu että aika menee paljon nopeammin kuin lapsena, eikä kaikesta osaa nauttia niin huolettomasti kuin ennen. Ehkä sen takia pitäisi osata iloita elämän pienistä asioista - ja itseasiassa tänään olen iloinnut! Jo pelkästään kevätaurinko sai minut hymyilemään, kaikki muu oli vain plussaa. :)


Aamupala


Töihin tullessa minua odotti ihana yllätys, kun työkaverini oli ripustanut pukukaappini oveen serpentiiniä ja jättänyt penkille kortin ja lahjan. Voi miten iloinen olinkaan!





Päivällä kävin (elämäni toista kertaa) hierojalla. Olin varannut itselleni tunnin ajan ja siinä ehdittiin käymään hyvin läpi pohkeet, takareidet/pakarat ja selkää. Kireä olin kuin viulunkieli, mikä ei sinänsä ole ihmekään, kehonhuolto kun on retuperällä. Rehellisesti sanoen lihakseni ovat niin jumissa, että minun on niitä vaikea saada itse auki. Tunti meni ihan älyttömän nopeasti ja olo on taas aivan erilainen! Ehkä minusta vielä ihminen saadaan. ;)

Hieronnan jälkeen söin työpaikan ruokalassa riisiä, broilerkastiketta, salaattia ja jälkiruuaksi mustikkapiirakkaa ja vaniljavaahtoa. Mikä gluteeniton ja maidoton? Syön ruokalassa erittäin harvoin, ehkä viimeisen vuoden aikana 4 kertaa. Nyt taisin ahmia itseni vähän turhankin täyteen ja varmaan olisin vieläkin ahtanut jos olisi kehdannut. "Sen kerran kun olen täällä ja sen kerran kun on synttärit...." Aina niitä tekosyitä keksii! Mutta kunnon ruoka teki hyvää ja voitti mennen tullen omat evääni.

Välipala jäikin sitten välistä, kun maha oli pullollaan ruokaa. Kotiin tullessa tein itselleni kasan banaanilettuja (1 banaani + 2 kananmunaa) ja nautiskelin niitä maustetun maitorahkan kanssa. Voi nam!   





Itselleni ostin syntymäpäivälahjaksi Gazozilta uudet treenihousut. Halusin pitkälahkeiset, kapeat housut, joita voisin pääasiassa käyttää lenkeillä ja pyöräillessä, miksei myös joskus salilla. Päädyin tilaamaan nämä:

GAZOZ F - LUCITA FITNESS TIGHTS, SUNNY LIME

Olen käyttänyt urheillessa nyt vallan Bia Brazilin housuja, joihin olen tykästynyt täysin. Ne ovat erittäin mukavat päällä, tukevat ja litistävät mahamakkaroita mukavasti. :D Nämä uudet housut ovat huomattavasti "löysemmät"eli eivät anna muotoja kauheasti anteeksi, mutta ovat päällä erittäin kevyet, joustavat ja huomaamattomat. Ostamani koko (L) oli aika reilu, että ehkä saan alle pitkikset ja pääsen pian testaamaan pienelle (hölkkä)lenkille.



Tämä viikko on huomattavasti löysempi viikko urheilujen kannalta verrattuna edelliseen. Salitreenejä on takana nyt kaksi ja kolmannen yritän tehdä huomenna aamulla. Aerobista en ole vielä tehnyt yhtään, ne jäänee viikonlopulle. Viikonlopuksi on tiedossa varmasti myös vähän herkuttelua ja "nollausta", kun kaverini tulee juhlistamaan neljännesvuosisataani.

Nauttikaa vielä pari päivää auringosta! Saadaan säätietojen mukaan taas kylmää yllemme viikonlopusta alkaen, mutta eiköhän se kevätkin pian tule jäädäkseen. :)

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Jauhopeukalon pitkä viikonloppu


Heipä hei taas sunnuntai-iltaan!

Viikko on sujunut mukavan sutjakkaasti ja mikä mukavinta, perjantaina pidin töistä vapaapäivän ja suuntasin kissojen kanssa kohti kotiseutuani eli vanhempieni luokse. Vaikka ajomatka ei ole pitkä, vain 1,5h, tulee vierailulla käytyä vähän turhan harvoin. Nuo kaksi karvaista kaverusta eivät oikein innostu, kun kopat otetaan esiin, mutta selkeästi ovat mielissään päästessään "mökkeilemään" isoon omakotitaloon. :)

Viikko on ollut liikunnan suhteen mielestäni hyvä, vaikkakin hieman "tehoton". Salilla siis on tullut himmailtua hieman polvikivun takia enkä hölkätäkään ole lenkeillä uskaltanut. Aamuisin ennen aamupalaa olen käynyt herättelemässä kroppaa pienillä kävelylenkeillä. Nämä eivät ole olleet mitenkään reipassykkeisiä lenkkejä, vaan enemmän mielen virkistämistä.

Ma: Treeni 1
Ti: Aamukävely 50 min + Treeni 2
Ke: Aamukävely 40 min
To: Treeni 1
Pe: Aamukävely 45 min + Treeni 2
La: Aamukävely 40 min
Su -




Viikonloppuna tuli vietettyä vähän etukäteen syntymäpäiviäni, joten ajattelin sen kunniaksia leipoa jotain. Tarkoituksena oli tehdä jotain helppoa (ja maidotonta ja gluteenitonta) = kääretorttua! Olisi ehkä pitänyt suostua isän ehdotukseen, että hän hakee leipomosta kakun.... Ensin onnistuin sotkemaan koko keittiön voi-sokerivaahdolla, kun sähkövatkain menikin päälle, kun yritin ottaa vatkaimia pois. Toiseksi luin ohjeen väärin ja laitoin taikinaan perunajauhoja 3 kertaa enemmän kuin piti. Hehee! Kovaahan siitä tuli eikä toivoakaan kääriä rullaksi. Hätä keinot keksii (ja äiti..): pohja kolmeen osaan, kostutus, voikreemiä ja kasaus = kakku! Kaupasta oli tarttunut mukaan myös vaahtoutuvaa soijakermaa, jolla saatiin koristeltua edes osa teoksesta.

Tadaa, yhtä kaunis kuin tekijänsä:




Ehkä pitäisi häärätä keittiössä vähän useammin....

Noh, tässä muutama ruokakuva lisää viikolta:


Treenin jälkeen kaurapuuroa, mansikkaa, valkuaisia

Tonnikalasalaattia

Aamupala: rahkaa, chia-siemeniä, mustikoita, vihersmoothie

Tähän väliin pakko laittaa tuo vihersmoothien ohje, piristystä aamuun!

- kourallinen pinaattia
- siivu sitruunaa
- omena


Lounasta: lohta, parsaa, lanttua (uunissa, joo ja vähän kermaa..) + porkkana, paprika, kurkku


Tämän piirakan ohjeen bongasin Start living your best life -blogista ja tässä vielä aineet mitä itse käytin: 

- 1 banaani
- 1,5 dl kaurahiutaleita
- 1 dl kauramaitoa
- 1 tl leivinjauhetta
- 2 kananmunaa
- 250 g maitorahkaa
- mustikoita
- vanilja-jauhetta ja vanilliinisokeria maun mukaan

Eli kaikki muut paisi mustikat sekaisin sähkövatkaimella/ blenderissä, vuokaan ja uuniiin 225 asteeseen, kunnes kauniin ruskea. Ehkä 20 min oli minulla.

Oli hyvää. :P

Alkavalla viikolla on kohokohtana keskiviikon tunnin mittainen hieronta, can't wait! Salitreenejä yritän tehdä taas 4 kpl, sillä sitten on taas uuden treeniohjelman vuoro. Polvi (/polvet) silti kiukuttelee niin, että pakko turvautua ensin tulehduskipulääkkeisiin. Veikkaan, että lääkäritkin niitä tyrkyttävät, jos menen suoraan heidän juttusille. Toivottavasti menee ohi, en halua ainakaan vähentää liikuntaa nyt kun se on alkanut edes vähän maistumaan.

Aurinkoista viikkoa! 



sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Muuttuuko kroppa vaikka paino ei laske?


Otsikossa mainuttu asia on vaivannut minua jo kauan. Tuntuu, että tällä hetkellä olen todella hukassa. Hukassa erityisesti syömisten kanssa. Milloin syön tarpeeksi? Milloin syön liikaa? Ja erityisesti: miten saan tunnesyömisen ja ahmimisen lopetettua?

Tämä viikko on mennyt päin honkia ruokien kanssa. On syöty suklaata ja leipää. Vähän vielä lisää leipää ja viikonloppuna karkkia. Ja jäätelöä. Ja tänään vielä lettuja. Vaikka tein itselleni banaanilettua (jotka kerrankin onnistuivat), piti vielä mennä syömään maha täyteen normilettuja. Mikä mua vaivaa? Missä on itsekuri? 
(ja kyllä, on tullut vatsavaivoja...)

Normiletut vs. banaaniletut


Pyrin liikkumaan nyt enemmän kuin pitkään aikaan ja vaakaluku vain nousee...se rassaa minua rehellisesti sanottuna! Mä vissiin vain syön liikaa (no tällä viikolla kyllä ainakin)! Olen ihminen, joka tsemppaa muita aina olemaan välittämättä vaa'asta ja keskittymään peiliin, mittanauhaan ja mikä tärkeintä: omaan oloon. Mutta nyt mun on vaan pakko vähän saada kiukutella. :D

Huomenna uusi viikko ja aloitetaan taas nollasta. Tai jatketaan siihen mihin jääty - miten päin sen haluaa ajatella. :) Pääasia, ettei jää murehtimaan herkuttelujaan tai ala ajattelemaan, että "nyt syön vähemmän, kun viikonloppuna herkuttelin". Ei. Jatketaan samaan malliin kun tähänkin asti. Avauduin tästä asiasta jo valmennuksen foorumilla, ja minulle sanottiin, ettei hätää ole.

Mutta koska pitää alkaa tekemään jo enemmän muutoksia?

Liikuntasaldo:
Ma: Treeni 1
Ti: Treeni 2
Ke: - (Hieronta)
To: Treeni 1
Pe: Treeni 2
La: Kävely/hölkkälenkki 50 min
Su: Kävely/hölkkälenkki 45 min

Otin eilen uusia kuvia itsestäni, mutta ne ei valitettavasti ole yhtään vertailukelpoisia vanhoihin kuviin. Kamera on eri, kuvaaja on eri, valotus on eri ja kuvakulma on eri. Aluksi näyttää, että muutosta olisi mukavasti, mutta kun ottaa mainitut kuvauserot huomioon, on edelleen sama läski kuvassa. 4 viikon päästä taas uudet kuvat.

Ylhäällä: 1.3.2014 ja 80,5 kg
Alhaalla: 12.1.2014 ja 79 kg

Nokka pystyyn! Vaikka paino ei laske, niin ainakin salilla rautaa nousee enemmän. ;)


Mitä mieltä olette, määritteleekö paino onnen?