Reissusta selvitty ja vieläpä ihan siivosti. Ilta meni niinkuin pelkäsinkin eli parin drinkin jälkeen kovat vatsakivut. Olinpahan virkeänä seuraavana aamuna aamupalalla ja pelaamassa bingoa! ;D Bändejä tuli nähtyä melko vähän, mutta Ismo Leikola oli huippu niinkuin aina.
Viime torstaina minulla oli saliohjaus, jossa käytiin läpi ohjelmani liikkeitä + vähän muita liikkeitä. Täytyy sanoa, että jos vain oma rahapussi kestäisi, palkkaisin itselleni PT:n, jonka kanssa voisi yhdessä treenata vaikka viikottain! Jo pelkästään se, että toinen auttaa ne viimeiset polttavat pakkotoistot, on aivan mahtavaa. (Toki tähän kelpaa treenikaverikin. :)) Tuntui, että kroppa oli ihan tulessa ja seuraava yö olikin melko levoton. Viimeksi taisin treenata PT:n kanssa kesäkuussa, joten olikin aika vähän saada potkua pyllylle!
Tälle viikolle on nyt kaksi treeniä tehty.
Tämän päivän ruokia:
Aamupala: Lohta, porkkanaa, sipulia, pellavansiemenrouhe vedessä |
Lounas: Tomaattikeitto ja jauhelihaa |
Välipala 1 |
Välipala 2 ennen salia |
Salin jälkeen riisiproteiini |
Iltapala: Kaurapuuro, kookosöljy, mustikka, valkuaisia |
Mulla on ollut edelleen hieman ongelmia tuon maidottoman kanssa, kun en tiedä mitä söisi. Iskin nuo ruuat Kiloklubiin ja kieltämättä järkytyin: 1450 kcal? En yhtään ihmettele, että joinain päivinä iskee hirveä ahmimiskohtaus. Jostain pitäisi repäistä vähintään 300-400 kcal lisää ainakin salipäiville. Jotain muuta kuin suklaata niinkuin eilen.
Miten tämä on näin vaikeaa?? :(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti